tiistai 31. joulukuuta 2013

2013

Ehdimpäs hyppään takas kuvioihin vielä nopeesti tän vuoden puolella! Tää vuosi tuntuu vaan juosseen ohi, mutta uskomattoman paljon on ehtinyt tapahtua. Tänä vuonna on tapahtunut samaan aikaan sekä järjettömiä että opettavaisimpia juttuja. Esitin ensimmäisen oman soolokoreografian, ja oon oppinut huomaamaan minkälaista tanssia musta lähtee, mihin mulla riittää koulussa jaksaminen ja kiinnostus, minkälaisissa ihmissuhteissa viihdyn. Minkälaiset hetket on arvokkaita, millon on ihan ok lähteä. Oon käyttänyt 18-vuotiaan oikeuksiani muun muassa ajamalla ajokortin. Talvilomalla tehtiin perheen kanssa reissu Dubaihin, syyslomalla seikkailin kavereiden kanssa Lontoossa (aiheesta lisää kun ryhdistäydyn). Oon ehtinyt bailata ja chillailla, nauraa ja itkee, ihastua ja ahdistua, kuunnella ja olla kuuntelematta, elää ja rakastaa tätä hullua elämää.


maanantai 30. syyskuuta 2013

10 days till......



Nuha, koulujutut ja autokoulu vyöryy päälle, mutta hetkeks tulin fiilistelemään. Joko arvasitte mihin oon matkaamassa parin neitosen kanssa syyslomalla? Kauan haaveiltu Lontoo kutsuu syyslomalla, ja oon superrrr innoissani! Haluun juoda kello viiden teetä, kuunnella brittiaksenttia ja ottaa kuvan punasesta puhelinkopista. Haluun nähdä lentokoneen alla uuden maan, herätä hotellin valkosista lakanoista, seikkailla metrossa ja syödä liikaa aamupalaa. Haluun nähdä sen kaiken mitä tiedän tosta kaupungista ja enemmän. Haluun yllättyä ja tutustua. Rakastan tota paikkaa jo nyt. Ja tämä kappale on p-a-k-o-l-l-i-n-e-n.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

perjantai 13. syyskuuta 2013

fields of gold


Pari tyttöä ja pelto jossain missä en oo koskaan ollut. Pelottavaa miten paljon paikkoja on näkemättä, asioita kokematta. Hypittiin tasajalkaa että käärmeet pelästyis ja juostiin auringon perässä. Sillon kun ilta ei milloinkaan tuntunut hämärtyvän ja tuuli oli lämmin.  Pää tyhjä ja sydän täynnä. Meillä oli hetken kaikki maailman aika.


tiistai 3. syyskuuta 2013

kesärakkautta


Back in da game ja sillee.
Vuosittaisen Savonlinnareissun kuvia yhden kuukauden ja useamman lämpöasteen takaa. Yllättävän huikeen Rihannan Helsingin keikan jälkeen otettiin suunta kohti Fannyn mökkiä. Lisäjännitystä automatkaan toi meitä bensa-aseman ryöstäjiksi luulleiden poliisien pysäytys. Että sellasta. Perille kuitenkin päästiin, Suomen ehdottomaan kesäkapunkiin niinkun joka vuosi jaksan ylistää. Kivikadut, vanhat talot ja satamat veneineen on siellä uskomattoman kauniita. Kunnon mökkiläisten tavoin muun muassa lämmitettiin saunaa, poimittiin sieniä, hakattiin halkoja (surkeella menestyksellä) ja morotettiin lehmiä. Kierrettiin niin Olavinlinna, kun Savonlinnan mielenkiintonen yöelämäkin... Nyt pieni kaipuu siihen kun ei ollut kiire mihinkään.







sunnuntai 25. elokuuta 2013

everybody wants a flame

Huhhuh, elossa ollaan vaikka hiljasta on ollu tällä rintamalla. Kamera on täynnä kesäkuvia, mutta koneelle latailemisessa on käsittämättömiä ongelmia... Menee hermo tähän tekniikan ihmemaailmaan. Sain ladattua tänne yhden kuvan ja sitten loppu yhteistyö. Yritän saada lähiaikoina jotain järkevää aikaan.

Joka tapauksessa. Hullua ajatella että mun viimenen vuosi lukiossa on nyt edessä. Ensimmäisenä päivänä abina heräsin koulun pihalta autosta, näköjään pitää kaikkia perinteitä kunnioittaa vaikka väkisin... Reenitkin alko taas vihdoin, ja pohkeiden jumi on uudella tasolla. Vaikka kesän hölläily maistukin, on ihan kiva että saa taas aikaan asioita jonkun arkirytmin mukaan. Tuleva vuosi sisältää niin paljon uutta, ja fiilikset vaihtelee synkän masennuksen ja itkusen ahdistuksen kautta haikeuteen, innostuneeseen helpotukseen ja odottavaan jännitykseen. Kavereita muuttaa toiseen kaupunkiin, mä yritän selviytyä kirjotuksista ja autokoulusta, ja päättää mitä sitä elämällä tekisi. Paljon on tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan. Tuntuu että kaikki on tässä nyt käsillä.