sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

DUBAI vol2

"too much potatoes?"
kysyi taksikuski, kun kuuli että ollaan Suomesta


Minä jään jälleen yksin ilmaan
Kierrän monta odotuskiekkaa
Kun täältä lähden tänne palaan
Ja siipien päissä ilmaa virtaa


Blogin pitäminen on taas vähän hautautunut johonkin koulun ja reenien alle, mutta selitykset sikseen, hiihtolomareissusta ja Dubaista siis vähän enemmän olkaa hyvä:
Ollaan aiempinakin Dubain vuosina napattu toi Aurinkomatkojen lennot+hotelli- paketti, ja mitäpä sitä muuttamaan jos homma toimii. Niimpä tänäkin vuonna lennettiin Finnairin siivillä vajaat 6 tuntia aina Arabiemiraatteihin asti. Dubaissa köröteltiin bussilla Belvedere Courtyard- hotelliin, joka oli tollanen tosi perus kiva hotelli. Ei mitään erityisen ylistävää sanottavaa, mutta eipä kyllä erityisen negatiivistakaan. Vaikka Dubai onkin noista emiraateista "vapaamielisin", kantsii sielläkin kunnioittaa maan periaatteita. Respectful clothing- kylttejä oli muun muassa ostoskeskuksissa, mikä käsittää olkapäiden ja polvien peittämisen. Turistit kyllä saattaa silti vedellä minihameessa ja tuubitopissa, mutta mä pyrin peittämään ainakin jommat kummat niin säästyy suuremmilta tuijotuksilta. Pukeutuminen ei ollut ongelma, vaikka lämpötilaa olikin keskimäärin 27-28 astetta, sillä oleskeltiin pääasiassa joko bikineissä rannalla tai ostoskeskuksien viileydessä, missä pidemmät vaatteet tuli ihan tarpeeseen.

Rantapuistossa oli kameli!
Meren rannalla kävely ja Mumford & Sonsin kuuntelu on aika täydellinen kombo. Kuulokkeista kuuluu just sopivasti läpi meren kohina. Meri on rakkautta. En kuitenkaan jaksa ihan koko päivää maata auringon alla, joten onneksi Dubaista löytyy muutakin. Useampi päiväkin hurahti helposti The Dubai Mallissa. Maailman suurin ostoskeskus on shoppailuparatiisi. Huraa materialismi! Kauppoja löytyy H&M:stä Manoloon ja Conversesta Chaneliin. Ravintoloita, kahviloita, jättikokoinen akvaario. Ulkopuolella odottaa maailman korkein rakennus, tyylikäs kalaravintola jossa oltiin syömässä ja vesisuihkumusiikkishow. Ei olla vielä kertaakaan päästy/ehditty kiertämään tota loputtoman suurta paikkaa kokonaan läpi. Mun ostokset jäi kuitenkin vähäisemmiksi kun mitä suunnittelin. Kun on niin paljon mistä valita, ei osaa enää päättää vaan miettii, että jostain muualta saattaa löytyä vielä parempi...ja sitten loppujen lopuksi jutut jääkin roikkuun kaupan henkareille. Mut toisaalta ehkä ihan hyväkin. Hintatasokaan ei ole enään niin matala kuin joskus, mutta esim taksi on tosi edullinen, ja syömäänkin pääsee halvemmalla kuin Suomessa. Kyllä mä jotain ostoksiakin tein, mutta niistä myöhemmin.

Yks mun lemppareista paikoista oli italialaistyylinen ostoskeskus Mercato, joka näkyy noissa alla olevissa kuvissa. Toi arkkitehtuuri on jotain niin kaunista. Miksi Suomessa pitää olla aina niin simppeliä?
 Yhtenä päivänä lähdettiin mun vaatimuksesta Dubai festival cityyn, koska siletä löytyy Hard Rock Cafe! Elämäni ensimmäisella Hard Rock Cafe- reissulla osui vielä joku bändikin soittelemaan vanhoja rock-klassikoita. Olin joskus vielä intohimoisempi rock-fani ja tutkin lempparibändeistä kaikki historiat ja kuvat. Nykyään keskityn enemmän musaan, mutta olin kyllä ihan fiiliksissä noista asuista ja soittimista mitä tuolta löyty!
näin innoissaan iskä oli bändistä

löysin itelleni auton
toikin on ostoskeskus!

Ja tossa vielä pari kuvaa veneillalliselta, johon meidän tuttu vei meidät syömään, katseleen yöllistä Dubaita, ja olipa ohjelmassa vielä taikurikin.
Mulle iski ihan jäätävä hammassärky pariksi viimeseksi päiväksi, ilman buranaa en olis tiennyt miten päin olla. Suomessa särky helpotti, ja kun kävin hammaslääkärillä, ei siellä ollutkaan mitään. Kummaa, mutta pääasia että parani. Lisäksi lennolla Suomea kohti oli pahinta turbulenssia missä oon koskaan ollut. Ilmakuopat on ollut musta aina hauskoja, mut tolla kerralla pelotti oikeesti kun juomat lenteli ympäriinsä, vaikkei mitään huolta koneelle ollutkaan. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin!
Dubai on kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen, turvallinen ja siisti, mutta tekemistä löytyy jos sellasta haluaa. On käsittämätöntä miten toi paikka on voitu rakentaa reippaasti alle 50 vuodessa. Hiekkadyyneistä ja tyhjästä on kohonnut öljyn kautta rakennuksia joiden edessä adjektiivit on superlatiivissa. Viikko olikin tota hammasepisodia lukuunottamatta erittäin onnistunut. Ja vaikka ei haluaisi tulla tänne kylmään, outo onnellisuus valtaa aina kun näkee lentokoneen alla Suomen. Kodin. 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

gotta make the good time last



Se siis tapahtui. Oon nyt TÄYSI-IKÄINEN. Juhlapäivänä kävin mummilla syömässä, ja illalla suunnattiin kavereiden kanssa Tampereen villiin sunnuntaiyöhön. Ei mitään supererikoista, mutta se fiilis. Mahtava. Muistan tosin aina ajatelleeni, että täysi-ikäiset on niitä vakiintuneita ja vastuullisia, joilla on elämä hallussa ja selvät suunnitelmat, aikuisia. Yhtäkkiä toi maaginen ikä tuleekin omalle kohdalle, ja kappas, ihan ilman mitään edellä mainituista. Täytyy myöntää että kärsin pienestä ikäkriisistä. Oon tosi innoissani mun täysi-ikäistymisestä ja avautuvista mahdollisuuksista, mutta fakta on se että vanheneminen ja ehtiminen pelottaa. Haluan pienen palan Jack Kerouacin On the road- kirjan Neal Cassadyn sielusta. Elää täysillä, vähentää muiden mielipiteiden merkitystä omassa pääkopassa, hypätä tuntemattomaan, muistaa tuttua, tehdä asioita. En oo varma mitä tässä tapahtuu, mutta jotain, siitä oon varma. Kuvista suurin osa ei liity synttäreihin kyllä mitenkään, juhlahumua löytynyt muualtakin heh.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

!18!

This is the day!
Hullua
En tiedä mitä odotan, mutta jotain
Nyt kiire elämään ja nauttimaan
Kiitos iskä ja äiti
Elämä on välillä aika ihanaa

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

under the sun in DUBAI vol 1

Auringon polte, palmujen varjot.
Meren kohina ja suola huulilla.
Hiekka varpaiden välissä ja simpukoita kädessä.
Teitte kyllä taas tehtävänne.
Viime maanantaina palauduin hiihtolomareissulta Dubaista, sopivasti ruskettuneena ja rentoutuneena, mutta nuhaisena. Multa jäi koulujuttuja ihan kiitettävästi rästiin, joten niiden parissa on viikko vierähtänyt. Vähän eri maisemat kun täällä Suomessa, ja tota lämpötilaeroakin oli melkein 40 astetta. Kuvat on Jumeirah Beach Parkista, joka on maksullinen ranta. Ollaan tykätty käydä siellä mieluummin kun avoimella rannalla, sillä tuolla on puistoalue, ruokapaikkoja ja muutenkin siistimpää. 5 dirhamia (n. 1 euro) on noista ihan kelvollinen hinta. Palaan kertoilemaan reissusta ja Dubaista tarkemmin vielä myöhemmin, nyt mun on pakko lähteä kauppaan hakemaan sunnuntain löhöruokaa nomnom.