perjantai 19. huhtikuuta 2013

tosissani, mutta kevein sydämin ja hymy huulilla




Taikakivet-musiikkifantasiaa kolme koululaisesitystä vedetty, tänään varsinainen ensi-ilta ja huomenna vielä päivänäytös. Sitten se on ohi. Pari intensiivistä viikkoa Tampere-talon lavalla, tekolunta, klassisen musiikin hienoutta, teetä, ahdistusta, hikeä, kiirettä, tekemisten päällekkäisyyttä, yhteennivottuna onnellisuutta. Porukka ton jutun takana ja koko tää prokkisaika on ollut ihan uskomatonta. Niin mikä lukio? Sellasessa paikassa en ole käynyt viikkoon. Tällä kertaa en välitä. En tahdo palata normaaliin arkeen. Mulla menee joka kerta kylmät väreet ja pala kurkussa kun yleisö hurraa. Pientä valaistumista havaittavissa.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

shopshop Dubai


Ai keskiviikko?
Oon ollut pari viikkoo täysin sekasin päivistä. Mun vuorokaudet on vierähtänyt aina aamu kymmenestä ilta kymmeneen Tampere-talolla reenaten Taikakivet-nimisestä prokkista jossa oon tanssimassa. Välillä kotiin syömään, sitten taas takasin. Tähän vois jopa tottua.

Tosta varmaan myöhemmin, mutta nyt vaateostoksia Dubain reissulta siis olkaa hyvä! Ja mitä ei Dubaista ja maailman suurimmasta ostoskeskuksesta löydä, löytää Helsingistä. Kiitos ja aamen Monki.
farkkuliivi  Monki

laukku  DKNY



 bleiseri  Bershka


maksihame  River Island


lauantai 13. huhtikuuta 2013

mustavalkosia tähdenlentoja


Mä en ole täydellinen, mutta mä olen onnellinen. Mä ajattelen liikaa muiden mielipiteitä. Mä haluaisin avata suuni useammin. Mä uskon siihen että tää maailma voidaan pelastaa, siihen että yksittäinen ihminen voi saada jotain aikaseks. Mä pelkään kuolemaa. Mä pelkään sitä että jään jostain paitsi. Mä haluan nähdä kaiken mutta samalla ummistaa silmäni pahalta. Sen arkipäiväinen mitätön ele merkkaa mulle kaikkea. Mä en unohda. Mä muistan hymyn ja kosketuksen. Mä vihaan ylimäärästä odottamista. Mä haluaisin tykätä juoksemisesta. Mä hymyilen itekseni onnellisen näkösille ihmisille kaduilla. Mä suljen silmät mut kuva ei katoa. Hyvä niin. Mä nautin pienistä hetkistä niin kovaa että henki salpaantuu. Mä opin elämään. Pikkuhiljaa.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

don't look back, don't think of the other places you should've been

saalis!

Ensimmäiset mopot heräilee talleistaan, talvitakki vaihtuu ohuempaan, aamulla on helpompi herätä, illalla on vaikeempi mennä nukkumaan. Kevät lupailee hyvää. Mun talvitakki peiteltiin komeroon, ja tilalle astui Hennesin täydellinen kevättakki. Viikon takainen lyhyt pääsiäisloma riitti pieneen akkujen latailuun. Neljän päivän oli tarkotus sisältää koulujuttua ja ulkoilua, mutta ne vaihtukin muun muassa sukulaiskyläilyyn, kavereihin ja viidakossa juhlimisee. Ihan siedettävää toikin.


täydellinen aamubiisi